Rakas keraamikko/keramiikkataiteilija,
Kuten jo varmasti tiedät, keramiikan kanssa työskentely on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Päinvastoin, se on teknisesti haastavaa, ja lopputulosta on lähes mahdotonta ennakoida. Lisäksi keramiikka vaatii uskomattomia määriä aikaa ja resursseja. Vielä ikävämpää on se, että perheesi ja ystäväsi eivät ymmärrä ammattiasi, etkä tiedä mitä käyntikortissasi oikeastaan pitäisi lukea. Kun kutsut ihmisiä katsomaan näyttelyitäsi, he olettavat näkevänsä vaaseja, kuppeja tai ehkä koristeellisia tiiliä. Sivistyneimmät voivat jopa odottaa veistoksia. Tunnet salaista nautintoa, kun näet heidän hämmentyneet ilmeensä kertoessasi, että itse asiassa esittelet uusimman teoksesi, jossa täytetty lokki soittaa vinyylilevyjä, alaston näyttelijä pyörii mudassa, ja itse rikot vanhoja tv-ruutuja pesäpallomailalla. Keskustelukumppanisi katsoo sinua ja toteaa, että projekti kuulostaa enemmän nykytaiteelta kuin keramiikkataiteelta. Päästät ilmoille epätoivon huokauksen, sillä kyseinen henkilö ei selvästikään ole lukenut käyntikorttiasi, jossa lukee ’performanssitaiteilija/kuvanveistäjä, työskentelymateriaali useimmiten keramiikka’.
Kuten tiedät, keramiikan historia ulottuu lähes yhtä kauas kuin ihmiskunnan historia, ja keramiikka-alaa pidetään yhtenä maailman vanhimmista teollisuusaloista. Tuhansien vuosien ajan keramiikkaa ja savea on käytetty taika- ja käyttöesineiden luomiseen, oli kyse sitten hedelmällisyyspatsaista, onnenamuleteista tai koristelluista ruoansäilytysruukuista. Näille historiallisille esineille on yhteistä se, että niillä molemmilla on kaksi sinulle varmasti tuttua ominaisuutta: muoto ja käyttötarkoitus. Kiitos luonnonvalinnasta johtuvan eloonjäämistaistelun, keramiikkaesineen tärkein ominaisuus ihmiskunnan historiassa on ollut se, että se palvelee käyttötarkoitustaan. Pidempään kuin voimme edes ymmärtää, on keramiikan luomisen syynä ollut ihmisen perustavanlaatuinen tarve käytännöllisille esineille.
Kun ottaa huomion sen lyhyen ajan, jolloin keramiikkaa on käytetty johonkin niinkin hyödyttömään asiaan kuin taide, onko ihmekään, jos ihmiset hämmentyvät kertoessasi olevasi keraamikko vaikka teet performansseja? Tai teet keramiikkaa, mutta kutsut itseäsi performanssitaiteilijaksi? Kuten varmasti tiedät, nykytaiteessa ei ole kyse muodosta, eikä ainakaan käyttötarkoituksesta. Nykytaiteessa on kyse esimerkiksi yhteiskunnasta, purukumista, politiikasta, eleistä, sodasta, glitteristä sekä egosta. Siksi sinun on täytynyt laajentaa työkalupakkiasi ja taitojasi, ottaa videotaide- ja Photoshop -kursseja sekä lähettää mielipidekirjoituksia Hesariin. Sydämessäsi olet taiteilija, mutta aivosi ovat käsityöläisen. Olet ylpeä työstäsi, sinulla on ollut menestyksekkäitä näyttelyitä, sinulle on myönnetty tärkeitä apurahoja, ja olet vihainen, koska Kiasma ei osta töitäsi.
Yksi positiivinen asia tässä tilanteessa on. Sinä et ole yksin; keramiikan kanssa työskentelevät kollegasi ovat täsmälleen samassa asemassa. Onneksi, kuten Behind the Seen –näyttely sekä lukuisat muut esimerkit todistavat, paras keramiikkataide syntyy useimmiten yhteistyönä. Keramiikka materiaalina on niin monimutkainen, monipuolinen ja haastava, että ilman yhteistyötä, sekä tiedon ja taidon jakamista esimerkiksi teknikoiden ja muotintekijöiden kanssa, moni taideteoksistasi olisi saattanut jäädä vain hyväksi ideaksi. Yhteistyön toinen, ja vähintään yhtä tärkeä, anti on siinä, että toisen taiteilijan kanssa työskentely pakottaa sinut kyseenalaistamaan omat perinteesi ja taikauskosi. Veikkaan, että sinulla on tapana lisätä ylimääräinen milligramma kobolttia siniseen lasitteeseesi ja käynnistää dreija vasemmalla kädellä, tai muuten kaikki menee pieleen. Ehkä jonain päivänä maailmasi kääntyy päälaelleen, kun tapaat jonkun, joka lisää milligramman rautaa siniseen lasitteeseen ja käynnistää dreijan oikealla kädellä. Vielä todennäköisempää on se, että tapaat jonkun, joka käyttää valmiita lasitteita ja tilaa dreijatut esineet Kiinasta.
Rakas keraamikko/keramiikkataiteilija, yhteistyö ei pelkästään tarjoa sinulle mahdollisuutta tutkia uusia ja jännittäviä tapoja tehdä taidetta, vaan antaa sinulle myös tunteen siitä, että kuulut joukkoon. Ehkä tunnet sen joka kerta, kun upotat kätesi tuoreeseen saveen, tai ehkä et, mutta kuulut pitkään jatkumoon keraamisia perinteitä ja materiaalitietoutta. Loppujen lopuksi se on sinun päätettävissäsi, mitä näillä perinteillä ja tiedoilla teet, mutta sinulla on harvinainen etuoikeus ja vastuu pysyä uteliaana uusille keramiikkataiteen muodoille ja tarkoituksille. Kaikeksi onneksi rakastat keramiikkaa, taidetta ja työhuonettasi, ja olet kykeneväinen ohittamaan loputtoman jahkailun siitä, kuka olet ja mihin kategoriaan kuulut, sekä luomaan fantastisia uusia esineitä/veistoksia/installaatioita/performansseja/tiloja.
Kaisu Savola valmistui taiteen kandidaatiksi keramiikka- ja lasitaideosastolta Aalto-yliopistolta. Omaksi surukseen hänellä ei ollut tarpeeksi rakkautta ja intohimoa keramiikkaa kohtaan luodakseen uraa keraamikkona/keramiikkataiteilijana. Sen sijaan Kaisu opiskeli muotoiluhistoriaa Royal College of Artissa Lontoossa ja valmistui maisteriksi vuonna 2015. Ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen hän palaa Aaltoon kirjoittamaan väitöskirjaa suomalaisesta muotoilukoulutuksesta viimeisen 50 vuoden ajalta.
